Oulun kisakentillä

Perjantaina lähdettiin isän kanssa Ouluun kyläilemään. KAS:lla oli samana viikonloppuna kaksipäiväiset kisat niin pitihän tilaisuus hyödyntää!

Pissatauolla menomatkalla

Moska on maailman helpoin matkakaveri, ja isäkin jaksoi sitä ihmetellä ja ihastella pitkin reissua. Autossa nukkuu, korkeintaan risteyksissä näkyy isot korvat peilistä. Kyläpaikassa käveli sisälle, katsasti paikat läpi ja oli kuin olisi aina asunut siellä.

Kyläpaikan vieressä oli uskomattoman hieno puistoalue ja käytiin Moskan kanssa iltalenkillä vähän ihmettelemässä sitä. Puiden kiertelyä ja kontaktitreeniä kivelläkin kokeiltiin - saatiin vähän pitkiä katseita :D

Moska ihmettelee sorsia

Veteenkin oli päästävä

Kivet on edelleen lemppareita

Maisemien ihmettelyä kerrostalon rapussa

 Lauantaina aamulla lähdettiin kohti Virpiniemeä. Ensimmäinen rata oli ihan mukava ykkösluokan rata parilla koukerolla. Heti kolmoshypyltä tuli kielto, kun kahden ensimmäisen suoran hypyn vauhti jäi päälle enkä ehtinyt ajoissa kääntämään Moskaa eli meni ohi. Kepitti oikein (wuhuu!), tiputti matkalla yhden riman (nämä rimat ottaa päähän kaikista eniten) ja hätäili kontakteilla. Pysähtyi kyllä, mutta hätäisesti. Olin lähinnä itselleni vihainen, kun olisi pitänyt malttaa vaatia kontaktit kunnolla - varsinkin kun alla oli jo virheitä. Tulos 15. Radan jälkeen hakkasin päätäni seinään ja hoin, että vaadi ne hemmetin kontaktit tästä lähin loppuun. Ykkösissä on nimenomaan tarkoitus kertoa koiralle, että nämä suoritetaan juuri niin kuin treeneissäkin, ettei tarvitse sitten kolmosissa kiroilla huonoja kontakteja. Ärrr.

Toinen rata oli hyppäri ja aika vaikea nopeille koirille - tai no meille ainakin. Pitkiä etäisyyksiä, esteet eri linjoilla ja sivusuunnassa kaukana toisistaan, suoria putkia...  Sain rataantutustumisessa kehiteltyä mielestäni oikein kivan ja loogisen suunnitelman. Silti nauroin Moskalle, että ei muuten ole ollenkaan meidän rata ja nyt lähdetään vain selviytymään - pidä kivaa :D
Otettiin sitten hylkäys jo kolmannelta esteeltä, kun olin itse liian hidas. Moska roiskaisi kakkosen liian kauas oman hitauteni takia, sujahti jostain esteen ja jalkojeni välistä kolmosen väärälle puolelle ja se oli siinä. Meno jatkui suunnitelmien mukaan aina kymppihypylle asti. Olin itse liian lähellä hyppyä ja Moska juoksi esteen toiselle puolelle. Yritin ottaa estettä uudestaa, mutta Moska ehti pariin kertaan sinkoilla jo kohti seuraavaa putkea. Siinä vaiheessa tuomari huusi "jatka jo seuraaville esteille, ei toi suoritus tuosta enää paremmaks muutu". Tuo kommentti veti oman pääkoppani täysin lukkoon ja hetken tuomaria tuijotettua taisin todeta lähinnä "öö...joo...". Jatkettiin siis seuraavalle putkelle, mutta kun en saanut yhtään vauhtia ja etumatkaa suoraan putkeen niin Moska ehti juosta seuraavankin hypyn ohi ennen kuin olin lähelläkään sitä. Lähetin kuitenkin seuraavana olleille kepeille ihan rauhassa ja sitten alkoi homma taas sujua. Pääsin ottamaan sivuetäisyyttä kepeillä ja suoritettua loppuradan niin kuin oli tarkoituskin. Paitsi että taas tippui yksi rima loppuradasta. Heti maaliintulon jälkeen joku radan reunalla kommentoi, että "sulla on kyllä aivan mielettömän nopea koira" :)

Olin loppupäivän niin pahalla mielellä tuosta tuomarin kommentista. Moskan vauhdilla noihin virheisiin ei todellakaan ehtinyt kulua montaakaan sekuntia. Vaikka hylkäys olikin jo alla niin luulisi, että ykkösille oltaisiin vähän armollisempia. Ykkösethän vasta opettelevat kisaamaan enkä itse haluaisi ainakaan kannustaa koiraa ohittamaan esteitä sillä, että ohitusten jälkeen vain jatketaan menoa - varsinkaan kun tuo koira on ohitellut hyppyjä muutenkin varsin helposti. Ja kun epäonnistuneet radat ovat muutenkin syöneet tämän ohjaajan itseluottamusta niin tuo kommentti vain kirpaisi todella paljon. En olisi halunnut lähteä seuraavan päivän kisoihin ollenkaan.

Onneksi illalla oli kaikkea mukavaa ohjelmaa (elämäni ensimmäinen stand up -show ja paljon naurua!) niin sunnuntaiaamuna lähdettiin ihan uutena ihmisenä kisoihin. Manasin ennen rataantutustumista, että radalla on juuri sitä kaarevaa linjaa, joka agirodussa osoittautui vaikeaksi. Muuten radassa ei ollut mitään ihmeellistä, ja ehdin jo ajatella hyvin sujuneen kaarevan linjan jälkeen, että loppurata onkin helppo juttu. Niinpä niin.. Kepitti hyvin, malttoi kontaktit hyvin, mutta sitten se helppo nakki; loppusuora. Yksi este on vähän poissa linjasta, mutta äkkiäkös siinä ottaa vähän koiraa haltuun, ajattelin vielä rataantutustumisessa. Olisi varmaan ottanut, jos koira olisi liikkunut. Jäi pyörimään jalkoihini, meni ohi, pyöri, hyppäri, pyöri... En kertakaikkiaan ymmärrä, mikä mättäsi! Moska on yleensä niin hyvä juoksemaan suoraan.

Viimeisellä radalla tapahtui jotain. Moska kulki aivan järjettömän lujaa! Ei se koskaan ole hidas, mutta nyt se oli ihan järkyttävän nopea! Kepeillä sekoitti rytmin kahteen kertaan, mutta en osannut edes harmitella sitä, koska Moskan kokemattomuudella ei varmaan olisi ollut mitään mahdollisuutta pysyä mukana sillä vauhdilla. Raukka oli kolminkerroin keppien ympärillä :D Yksi hemmetin rima tuli taas alas (tai ehkä kaksi, en ole edes varma). Muuten selvittiin koukeroista juuri niin kuin suunnittelin. Ainoastaan viimeinen este meni ohitukseksi, kun en itse ollut hereillä toiseksi viimeisen hypyn takanaleikkauksen jälkeen.

Sunnuntain epäonnistumiset eivät enää harmittaneet. Tai no ne rimat ja lähdöissä nouseminen ärsyttävät... Mutta Moska on juuri se nopea ja reikäpäinen koira, jota pentua etsiessä halusinkin. Tässäpä nyt sitten "kärsin" seurauksista ;) Kyllä takaraivossa on silti raksuttanut ajatus, että onnistuttaisiinpa mekin, kun kerran muutkin onnistuu. Ehkä senkin aika vielä tulee, koska todellisuudessa meidän radoilla ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään katastrofaalista :)

Kaikkensa antaneena kisojen jälkeen